Yritystä somesta -hankkeen yrittäjyyspäivä Juuan Ohjaamolla

Some Satasiksi!

Juuan Ohjaamo järjesti 7.9. torstaina Yritystä somesta -hankkeen yrittäjyyspäivän ja paikalla oli myös Yritetään yhdessä -hanke. Yritystä Somesta on Juuan ja Nurmeksen 4H -yhdistysten 2017-2018 toiminta-alueellaan toteuttama nuorisoyrittäjyyshanke. Hankkeen päärahoittaja (75%) on Vaara-Karjalan Leader.
Yritystä somesta -yrittäjyyspäivään oli paikalle saapunut nuoria ja nuorisotyöntekijöitä kuulemaan millä tavalla somessa voi ansaita. Mukana oli myös Yritetään yhdessä -hankkeessa mukana ollut 4H-yrittäjä Roosa Miettinen, joka kertoi omasta 4H-yrittäjyydestään. Roosa on ollut mukana Juuan yrittäjyysvalmennusryhmässä jo puolentoistavuoden ajan ja tänä aikana hän on myös ehtinyt aloittaa opiskelut eläintenhoitajaksi ja saanut lapsenkin –  joten kiirettä on pitänyt.
Juukalainen osuuskuntayrittäjä Kimmo Koivunen kertoi yrittämisestä,  osuuskuntayrittämisestä  ja hän esitteli  perustamaansa Hopeinen koivu -osuuskuntaa. Koivusen mukaan:  ”yritysmuotona osuuskunta tarjoaa hyviä mahdollisuuksia myös nuorelle (<18v) yrittäjälle”.
Muut mukana olleet esittelijät kertoivat toki myös paljon erilaisesta some-yrittäjyydestä. Somessa voi ansaita monella tavalla kuten  tubettamalla tai vloggaamalla, mutta myös kaikenlainen myynti-ja markkinointityö on osaltaan some-yrittäjyyttä. Lisää tietoa ansainta mahdollisuuksista voi kysyä Yritystä somesta -hankkeesta sekä  Juuan ja Nurmeksen 4H:n työntekijöiltä, Pirjo Hämyseltä ja Sauli Yli-Hakolalta.