Yritetään yhessä Rääkkylässä!

Yritetään yhdessä -hankkeen työntekijät vierailivat tänään Rääkkylässä. Keski-Karjalan alueeseen kuuluva Rääkkylä on valittu Pielisen Karjalan Juuan kanssa yhdeksi hankkeen ensimmäisen “stepin” aloituspaikaksi. Yrittäjyysvalmennusryhmät aloittavat molemmissa paikoissa samanaikaisesti toukokuun alussa. Rääkkylän ryhmän vetäjänä ja yrittäjyysvalmentajana toimii Rääkkylän 4H:n toiminnanjohtaja ja entinen Humakin Joensuun kampukselta valmistunut Paula Hirvonen (Yhteisöpedagogi AMK). Juuan ryhmän yrittäjyysvalmentajaksi on niinikään valittu Valtimon 4H:n tuleva toiminnanjohtaja Ritva Väyrynen.

Yritetään yhdessä -hankkeen työntekijöiden vierailun teemana oli ensimmäisen valmennus-stepin suunnittelu ja tutustuminen vanhaan SEOn huoltoasemakiinteistöön, jossa on tarkoitus aloittaa kesäkahvilatoiminta. Rääkkylän yrittäjyysvalmennusryhmä suunnittelee ja tuunailee ensimmäisenä projektinaan vanhan huoltoaseman tilat kahvilakäyttöön. Yritetään yhdessä -hankkeen työntekijät suhtautuivat innostuneesti kesäkahvilahankkeeseen. Enää puuttuvat vain ne yrittämisestä innostuneet nuoret ja tietysti asiakkaat. Rääkkylä on kuitenkin kesäkunta, jossa riittää mökkiläisiä ja kesävieraita ainakin heinäkuussa järjestettävän Kihaus folk – Yhessä – (8.-9.7.2016) kansanmusiikkifestivaalin aikaan. Hankkeemme nimeä mukaillen festivaalin teemana onkin tänä vuonna “yhessä”, joten yritetään yhessä Rääkkylässä!

20160317_153652