Miksen aloittanut aiemmin?

Päivi Salon pajassa, SalpaDesign, Kontioniemi. Kuva: Kari Keuru

Tapasimme tänään keskiviikkona Kontioniemessä artesaani-koruseppä Päivi Salon hänen viihtyisässään pajassaan keittiön perällä. Päivi  suunnittelee ja toteuttaa koruja sekä pienesineitä kullasta ja hopeasta asiakkaiden toiveiden mukaan. Salon pajassa tehdään uniikkeja koruja sekä uudistetaan ja korjataan vanhoja.

Päivin yritys Salpadesign on nyt pyörinyt nelisen vuotta. Salo kertoi meille koulutustaustaan, nuoruuden haaveistaan perustaa oma korupaja, yrityksen käynnistykseen liittyvistä vaiheista ja yrittäjän arjesta tällä hetkellä. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla monivaiheisesta korutuotantoprosessista: korun suunnittelusta aina valmiiseen tuotteeseen asti. Yhden sormuksen tekeminen kestää keskimäärin kuukauden.

Kokosin tähän Päivin vinkkejä uudelle yrittäjälle:

  • Lähde pienestä liikkeelle ja kustannustehokkaasti, esimerkiksi nettisivut voi tilata alkuun vaikka alan opiskelijalta
  • Facebook ehdoton – siellä pitää näkyä
  • Myös muut some-kanavat käyttöön, jos vain aika riittää
  • Omaa ammattitaitoa ja osaamista pitää  pitää yllä koko ajan
  • Vaikka olisit ’erakkorapu’ – on muistettava verkostot, avaa suusi ja tee yhteistyötä: ”Miten voisin avuksi siulle, miten voisit olla avuksi miulle?
  • ”Nuorena kannattaa kokeilla, erehtyä, ottaa riskejä, mennä ja tehdä!”
  • Kärsivällisyyttä!  Yritystoiminnan kannattavuus selviää vasta useiden vuosien jälkeen
  • Rahaa ja taloutta on pakko miettiä: miten saan katettua kulut? Työnteko maksaa. Piste.
  • Töiden aikatauluttaminen on tärkeää
  • Näkyvyyttä, näkyvyyttä, näkyvyyttä!
  • Etsi itsellesi vertaisia – kokemusten jakaminen tärkeää jaksamisen kannalta
  • Pidä huolta fyysisestä kunnosta, kaiken a ja o
  • Hanki hyvä kirjanpitäjä, jonka kanssa synkkaa

Korusepäksi? Ainakin nämä taidot ovat eduksi korutaiteilijalla:  hyvä näkö (silmälasit eivät haitta), sorminäppäryys, fyysinen voima – ainakin käsissä, kyky suunnitella ja hahmottaa koru valmiina, piirrustustaito, taiteeellisuus, hyvä mielikuvitus, periksiantamattomuus ja kemian tuntemus.

Kiinnostaisiko ala?

Kultaseppäartesaanin tutkinto, Lahti 

Muotoilija (AMK), koru- ja jalometallimuotoilu, Kuopio

Talvea Pohjois-Karjalassa. Kuva: Kristiina Vesama